Viha

Viha on tunne, joka on toisille helppo, ylitsevuotava ja äänekäs. Toisia se pelottaa. Jos viha pelottaa, on tunnetta todennäköisesti oppinut väistämään, peittämään ja itsessään kieltämään. Tämän päivän tekstissä me keskitymme jälkimmäiseen. Vihan tunteen pelottavuuteen. 

Vihan tunne voi olla pelottava monista syistä – sekä henkilökohtaisista että kulttuurisista. Me suomalaiset olemme tottuneet ennemmin nielemään ja väistämään, kuin kohtaamaan. Usein on helpompi mököttää ja pitää passiivis-aggressiivista mykkäkoulua, kuin sanoa suoraan, että nyt potuttaa. 

Vihaan liittyy usein pelko hallinnan menettämisestä. Se voi nousta nopeasti ja saada aikaan impulsiivisia sanoja tai tekoja. Siihen saattaa liittyä pelko - tai kokemus - “Entä jos sanon tai teen jotain, mitä kadun?” Oma vihaisuus ja voima siis pelottavat itseä. Tästä syystä moni yrittää tukahduttaa vihan itsessään, eikä enää välttämättä lopulta edes kunnolla huomaa sen olemassaoloa. Vihaa on saattanut oppia myös ilmaisemaan itkulla, sillä se on usein hyväksytympi tapa ilmaista tunteita kuin karjuminen tai vastustaminen. 

Jos näytän vihaa, en ole rakastettava

Viha haastaa ihmissuhteita, sillä se voi aiheuttaa ristiriitoja, ja monet pelkäävät hylätyksi

tulemista tai torjutuksi tulemista. Erityisesti naisia ja sensitiivisiä ihmisiä on saatettu kasvattaa ajattelemaan, että kiltteys on yhtä kuin hyvyys eikä viha kuulu siihen. Totuus kuitenkin on, että terve viha suojelee ja voi parantaa ihmissuhteita, kun sitä opettelee ilmaisemaan kunnioittavasti. Ilman rajoja ja sanan ”Ei” sanomista ei myöskään ole kunnioitusta. (Lue: Kiltin tytön syndrooma)

Tukahdutettu viha ei katoa. Se voi kääntyä sisäänpäin ja ajan kuluessa hiipiä esiin masennuksena, uupumuksena, itsesyytöksinä. Joskus viha on kuin painekattila. Ihminen patoaa itseensä, kerää ja pinoaa ja kun ei enää kestä, tunne purkautuu yllättäen - usein tuhoisin seurauksin. 

Tunteiden patoaminen

Miksi ihminen patoaa tunnetta itseensä? Jo lapsuudessa on voitu oppia, että viha on kielletty tunne ilmaista. Suuttumuksesta on rangaistu. Kiltti lapsi on aina helpompi kestää kuin vihainen ja huutava. Jos vanhempi ei kestä kohdata vihaa itsessään, miten se voisi lapsella olla sallittua? 

Lapsuuden perheessä viha on saattanut myös yhdistyä pelottaviin tilanteisiin, joissa aikuinen on huutanut, paiskonut, ollut väkivaltainen tai humalassa. Viha on ollut erottava tekijä, se on rikkonut turvan kokemusta. Sellaista kokemusta ei milloinkaan haluaisi tarjota läheisilleen.

Jos toisen ihmisen viha on aiemmin merkinnyt uhkaa, alistamista tai väkivaltaa, keho voi aikuisena reagoida pelolla – jopa paniikilla. Kehoon on jäänyt ”tunnejälki”, joka aktivoituu vaikkei tilanne olisi enää vaarallinen. 

Miten tällaisia tilanteita kokeneelle selittää, että viha on terve sekä luonnollinen tunne eikä siinä ole pelättävää? Että viha kertoo rajojen ylittymisestä ja epäoikeudenmukaisuuden tunteista ja sitä on sallittua ilmaista. Ei huutaen, mutta jämäkästi. 

Terapia ja keholliset harjoitukset voivat auttaa purkamaan tätä turvattomuuden tunnetta. Luottamuksen rakentuminen on pitkä tie ja se on mahdollista. 

Apukysymyksiä oman vihan tunnistamiseen

• Oliko sinulla lapsena lupa olla vihainen?

• Miten ilmaiset itseäsi, kun olet vihainen?

• Miltä kehosi tuntuu kun se on vihainen?

• Itketkö herkästi vastustuksen tai vihan edessä esimerkiksi parisuhteessasi? 

• Onko sinun helppo pitää rajoistasi kiinni?

• Jos antaisit vihallesi vallan, pelkäätkö jääväsi siihen jumiin? Mitä tämä voisi tarkoittaa, jos niin tapahtuisi? 

• Onko sinulla vaikeuksia seksuaalisen halun kanssa? Huomaatko suhteessasi patoavasi harmistuksen tunteitasi? Koetko uhrautuvasi?